Siis tänään mä niinku tajusin sen. Mä olin hetken niinku Budda tai jotain. Niinku ihan valaistunu. Mä tajusin, et siis mähän voin aivan hyvin ruveta pitään omaa muotiblogia. Siis mulla on niinku ihan huippu tyylitaju ja mä voisin ihan hyvin asua ulkomailla. Ja mä oon ollutkin ulkomailla (eix Haaparanta oo ulkomailla?) ja ihan hyvin mä voisin käydä sellasesta. Niinku ulkomailla asuvasta muotibloggarista.
Ekaksi mä aattelin, etten kerro täällä mitään henkilökohtasta. Siis strikti stail, kaikenlaista naisellista hömppää, arjen pientä luksusta Mynämäeltä. Ups. Siinä se nyt sit tuli, se eka henk.koht. paljastus. Toi kotipaikka. Mut ei se haittaa. Ei täällä kukaan lue blogeja kuitenkaan. Paitsi mun isobroidi, mut sekin lukee vaan niitä nörttijuttuja tietskoista. Eikä mua niinku haittais, vaikka yläkoulun gimmat tuliskin kyseleen muotivinkkejä ja pyytään nimmareita. Sitähän varten mä tän blogin perustan. Auttaakseni kaikkii junttei löytään sen sisäisen stailaajan.
Mut on noin niinku luotu julkisuuteen. Kun mä olin jotain viis, niin mä vetäsin tos paikallisen pubin karaokeillas sellasen sikavanhan biisin, jota meitsin vanhukset hoilas joskus vuonna yks ja kaks. Lululla oli kolme mieltä. Jengi oli ihan öönä että hei, tuossa on tuleva Idols-voittaja. Tai siis sillon ei ollut Idolsii vaan joku vanhojen patujen diggaama Euroviisut tai muuta yhtä säälittävää. Mutta siis musta näki jo sillon, että on ainesta. Noin niinkun kuuluisuuteen. Et silleen. Tuutte vaan nykäseen hihasta, jos näätte tuolla kadul. Mä oon se, jolla on ne shadet silmillä kesät talvet. Myös pimeellä. Tyyli ei nimittäin kato kellonaikaa.
Pysykää linjoilla ja pitäkää linjat kokoon 34 sopivina...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti